sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Thanksgiving break

Mulla on siis ollut tää viikko lomaa joka on menny tosi nopeesti! Ollaan tehty aika paljon kaikkee. Viime viikonloppu melkeenpä levättiin vaan, kaikki oli aika puhki. Lauantaina olin kyllä kaverin pikkujouluissa. Täällä joulu näkyy jo selvästi, joulukuusi on koristettuna ja jouluvalot päällä. 

Maanantaina lähettiin Dallasia kohti. Dallas on noin kahden tunnin päästä meiltä.  Mun perhe teki pienen turistikierroksen mulle Dallasin keskustassa, käytiin puistossa ka ajeltiin Dallasin keskustassa. Illalla mentiin vielä luistelemaan ostoskeskukseen. Tää kerta oli mun sisarusten ensimmäinen ja host-äitini toinen! Olihan se niille vähän hankalaa, mut kivaa oli!








Tiistaina haettiin mummo lentokentältä, ja näin hänet ekaa kertaa, tosi ihana:) Mentiin sitten eläinpuistoon, joka oli hieno ja aika suuri. Illalla oli vielä hevosnäytös.






Keskiviikkon valmisteltiin Thanksgiving ruokia torstaille. Illemmalla kun pimeni, mentiin katsomaan jouluvaloja. Se paikka oli upee! Kuvia oli vähän hankala saada, kun ne tuntui tärähtävän aina. Ajettiin siis autolla järven ympäri menevä reitti jonka varrella oli todella paljon erilaisia jouluvaloja, jotka siis muodosti liikkuvia kuvia. 



Thanksgiving!! Meille tuli host-isän isä ja kolme veljeä, sekä host-äitini äiti oli vielä meillä. Ruoka oli superhyvää, ja yllätyinkin että tykkäsin kalkkunasta, sillä yleensä en siitä enkä kinkusta piittaa. Tosin sen sekaan oli laitettu vähän niikun jotakin taikinaa, eli se oli kuin piirakkaa nimellä "dressing". Lisäks oltiin tehty maissileipää, joka oli ehkä mun lemppari näistä ruoista:) Siellä sisällä oli ihan kokonaisia maissin paloja, niitä ei siis oltu murskattu. Pöydästä löytyi myös makeaa ruokaa, jossa oli bataattia, fariinisokeria ja vaahtokarkkeja päällä, tosi erikoista mutta hyvää! Tämä ei siis ollut jälkiruokaa, vaikka itse sitä pitäisinkin enemmän jälkiruokana. Itse jälkiruokana meillä oli pähkinäpiirakkaa, kurpitsapiirakkaa ja kirsikkajuustokakkua:)


Perjantaina oli black friday, joka sai ihmiset aika innokkaaks:D Tosi paljon ihmisiä kaupoissa ja kaikki koittaa saada itselleen kaiken mahdollisen. Löysin mä aika paljon, tai ainakin mulle riittävästi, vaatteita ja muuta. Mun host-äiti osti myös mulle bootsit! Nyt oon aito texasilainen hah.


Lauantaina vietettiin mun host-siskon 7-v syntymäpäiviä ja kakku on niin mun siskon näkönen!



Huomenna jatkuu taas koulu, ja on kiva nähä kavereita. Tsemppiä sinne Suomeen alkavalle viikolle:)

-Iida


lauantai 21. marraskuuta 2015

Mitä mulle kuuluu?

Moikka!
Nää mun postaukset on ollut lähinnä kuulumisiin koskevia, koska ei oo ollut hirveesti yhtä asiaa mistä kirjoittaa. Mulla alkoi Thanksgiving break perjantaina, ja loma tulee kyllä tarpeeseen! Tää aikaväli siitä asti kun koulu on alkanut tän viikon perjantaihin on tuntunut aika pitkältä..Arki siis rullaa täälläkin, koulu vie suurimman osan ajasta. Mutten sanois ettenkö viettäisi elämäni parasta aikaa täällä!! Koulu on alkanut tuntua jo helpommalta ja vähemmän aikaa menee läksyjen tekemiseen. Vaihtovuosi on kyllä aivan mahtava tapa oppia maan kulttuuri ja kieli. Perjantaina mulla tuli 100 päivää täyteen täällä Jenkeissä, tää aika lentää niin nopeesti! Mut on näitä päiviä kyllä lisää!! Mun host-perhe on niiiin ihana, host-vanhempien kanssa tulee heitettyä aina kaikkee hauskaa läppää, ja lapset on aivan ihania (vaikka joskus todella energisiä...). Tosi läheinen oon perheen kanssa. Perhe tekee sen eteen niin paljon että mulla olis hyvä olla, ja niin onkin. 

Tosiaan, torstaina on Thanksgiving Day. Suunnitelmia meillä on lomalle, ollaan muun muassa Dallasissa ja vietetään aikaa perheen ja läheisten kanssa niinkuin tapana, mutta kirjoitan enemmän lomasta mielummin myöhemmin kuvien kera. Tällä hetkellä mä kirjoitan tätä postausta joululaulut soiden..Jouluaika on ihanaa, se tunnelma ja yhdessäolo! Innolla ootankin, millaisen joulun täällä tulen kokemaan ilman lunta. Me ajetaan joululomalla Mississippiin jossa vietetään aika monessakin paikassa joulua. Täällä on suositumpaa ajaa autolla monta tuntia kuin matkustaa lentokoneella. Kuvittelisin että lentokoneella matkustaminen olisi halvempaa, mutta ei nähtävästi? 

Mä en oo viime aikoina tehnyt kovin kummempia, mutta noista kuvista saa jotain käsitystä! Football season/marching season loppui viime viikolla, ja tulen kyllä kaipaamaan sitä. Oon viettäny tosi kivaa aikaa tän kauden aikana, mut innolla ootan seuraavia kausia!






-Iida

torstai 29. lokakuuta 2015

Pictures

Moikka! Mä aattelin tehä postauksen kuvien kera, jossa sit kerron mitä on tapahtunu:) Mulle kuuluu tosi hyvää, ja ois kiva myös tietää mitä sinne Suomeen kuuluu! Koulu menee ihan hyvin, vaik aika paljon töitä se tuottaa, mut nää ihmiset täällä on aivan ihania.


1. Niin outoo ajatella että tosta New Yorkin leiristä on jo 2,5 kuukautta. 2. Kotipihalta napattu.
3. Noita hämähäkkejä on täällä paljon, saati sitten heinäsirkkoja..Heinäsirkat voi melkeen laittaa
saman tasoseks ongelmaks ku hyttyset Suomen kesällä, niin paljon niitä on:D Esim. koulun lattiat on täynnä noita:) 4. School bus! Oispa viel aamusin noin valosaa..

1. Pep rally! Parempia kuvia varmasti sais jos ei soittais bändissä hah
 2. Huuhhh takaisinheitto elokuun lämpöön.
3. Yes we do<3 Pelipäivä! 4. Usein niin nätti taivas aamusin!

1. Gus! 2. Nii, toi koira on vähän innokas..Hahha mut ihana. Tällä mun isäntäperheellä on myös toinen koira, eri rotua ja vähän pienempi.
3. Football game

Academy High School Bee Band<3 Tossa alemmassa kuvassa ei kovin hyvin näy meidän uniformuja kokonaisuudessaan, mut parempi laatuista kuvaa en jostain syystä saa laitettua:/Oon niiin kiitollinen et saan olla mukana tässä bändissä, ja ylipäätään että saan kokea vaihtovuoden! Tällästä mahdollisuutta ei kyllä kannata jättää väliin:)

1. Mun ihana isäntäperhe:) 2. Miten kaipaankaan tätä päivää, olin niin jännittyny lentokentällä ennen perheen tapaamista, mut ihan turhaan jännitin! 3-4. Oon tehny perheelle muun muassa makaroonilaatikkoo ja karjalanpiirakoita. Ainakin noista on sanottu et on hyvää, vaik karjalanpiirakat ei ihan onnistunu..

Tääl oli viikko sitten tosi kova myrsky sen Meksikossa riehuneen hurrikaanin takii, kaks päivää se kesti, mut ei menny kauaa ku aurinko ja lämpö palas! Toivottavasti teillä kaikilla on ollu kiva viikko ja tsemppii vielä perjantaihin:)

-Iida




sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Kuulumisia

Moikka! Täs onki vierähtäny vähän aikaa..Mä oon ollu aika kiireinen, mutta mulle kuuluu siis hyvää. Vaik välil tulee koti-ikävää, mä nautin tästä ajasta täällä tosi paljon! En vois olla kiitollisempi et saan olla täällä, tässä paikassa, näiden ihmisten kanssa, ja kaiken lisäks mulla on ihania ihmisiä siellä Suomessa. Mulla on siis koulupäivässä kahdeksaa ainetta; band, US history, digital design (joka on aine, jossa suunnitellaan kaikkii juttui tietokoneella), anatomy and physics (vähän niinkun ihmisbiologiaa), english (siis noiden äidinkieltä), culinary arts (kotitaloutta), math ja athletics. Mulla on siis noita kahdeksaa ainetta joka päivä, ja tunnit kestää noin 45min. Koulupäivä alkaa 8:00 ja loppuu 15:30.   Mä en vielä oo satavarma mitä urheilulajia haluun harrastaa. Athletics-tunnit on aika rankkoja ku tunnit on aina noin klo 14 noin +33 asteen lämmössä. Oon siis mukana myös orkesterissa, jossa me marssitaan ja tietty soitetaan. Meil on aina perjantaisin joko amerikkalaisen jalkapallon kotiottelu tai vierasottelu, jossa me soitetaan ja sit väliajal näytetään meidän marssishow(8Ennen pelii koulupäivän aikana meil on koulun salis Pep Rally, jossa otetaan kaikki irti koulun ihmisistä(joka tarkottaa kovaa meluu..) ja valmistaudutaa illan otteluu kannustamaan koulun joukkuetta. Siel on siis cheerleaderit esiintymäs ja meidän orkesteri soittaa siellä. Joka perjantai jolloin on peli, on myös pukeutumisteema, kuten vaikkapa rantatyyli. Vierasjoukkueen orkesterikin on aina mukana pelissä. Marssiminen on mulle ihan uus asia, mut se on tosi kivaa! Hankaluuksia se kyl välil tuottaa, ku pitäis soittaa ja muodostaa kuvioita samaan aikaan. Meillä on koulun väreissä (vihreä,valkonen) uniformut jotka laitetaan aina päälle. Ne on tosi paksut, eikä niiden ylläpitäminen tunnu tässä lämmössä aina nii kivalta..Lisäks meil on hatut, haha. Mun bändis on tosi kivoi ihmisiä, ja läheisimmät kaverit oonkin saanut sieltä. Mulla onkin huomenna ekat kisat mun orkesterin kans, ja oon innoissaan!!

Tää sää on täällä nyt joku +30 astetta, että mulla on aika erilainen lokakuu verrattuna Suomen lokakuuhun:D Täällä on siis viilentyny sää, mut sanoisin silti kyllä et kuuma on. Sillon elokuussa kun tänne tulin, mittari näytti noin +40 astetta. Kasvillisuus on nahkealehtistä kasvillisuutta kuivuuden takia. Musta on hauska juttu, miten täällä me suunnitellaan rantareissua lähimmälle rannalle, joka on noin 3 tunnin ajomatkan päässä, kun Suomessa mä pääsen rannalle 10 minuutissa:D Voi kyllä olla, että toi ranta on lähin viihtyisä ranta. Oon mä täällä nähny pari lammikkoo, ja joen, mut siinä se melkeimpä on.Tykkään tästä luonnosta paljon, ja haluisinkin tän vuoden aikana päästä johonkin luonnonpuistoon! Tää maasto täällä on tosi tasaista, mikä on mun mielestä hienoo ku voi nähä tosi kauas.

Täällä ollessani oon käyny muun muassa Dallasissa ja Austinissa mitkä näyttää tosi kivoilta kaupungeilta! Niiden keskustoja en oo muuten nähny ku auton ikkunasta. En malttaiskaa oottaa päivää jolloin voisin viettää päivän niissä. Pidän myös siis tästä kaupungista missä asun. Tää naapurusto on viihtysä ja kaupunki näyttää kaikin puolin aika kivalta. Nyt laitan tähän parit kuvat, mitä täällä oon ottanut.

                          Oltiin Dallasissa, Texas Rangersin pelissä. Mun eka pesäpallopeli ikinä!

 Tää taivas on joskus vaan niin nätti! Kuvan laatu ei tosin näytä sitä parhaimmillaaan.



 State Fair Dallasissa

Paistettui oreoita, ah nam.



Ready to school

torstai 20. elokuuta 2015

New York

Reilu viikko sitten olinkin Helsinki-Vantaan lentokentällä tosi sekavin tuntein menossa kohti tuntematonta. Se oli kyl jännä fiilis. Koneen vaihto ei Lontoossa mennyt ihan helpolla, aikaisempi lento oli 30 minuuttia myöhässä, ja alunperinkin mulla oli aika tiukka aikataulu. Selvisin suurelta kentältä kuitenkin oikealle portille, tosin 20 minuuttia portin "sulkemisen" jälkeen. Matkalla New Yorkiin löysinkin sitten pari muuta Into-vaihto-oppilasta. Kerron tässä postauksessa New Yorkin orientaatioleiristäni, vaikka oonkin ollut host-perheessäni 5 päivää. Kerron myöhemmässä postauksessa sitten enemmän itse Texasista kuvineen. Vaikka ollaanki tehty hurjasti kaikkee täällä, mulla ei oo kuvia.

New Yorkin leiri kesti 5 päivää ja siel oli 100 Innon vaihtaria eri maista. Tapasin hienoja ihmisiä ja koin tosi paljon kaikkee. Vaihtovuoden alotus ei kuitenkaan ollut kovin ihana, sillä kaiken stressin ja juoksemisen jälkeen Lontoon Heathrowin lentokentällä mun laukku oli kadoksissa ja sain sen vasta leirin 3, päivänä. Mulla ei mahtunut kovin paljon tavaroita käsimatkalaukkuun? ni melkeen kaikki oli matkalaukussa. Leiri oli kuitenki ikimuistoinen! Mun ekat ajatukset bussissa matkalla hotellille oli et hienolta näyttää, mut jotenkin olin kuvitellut kaiken paljon suuremmaks. Itse kaupungin ydin näytti bussin ikkunasta mun mielestä aika pieneltä. Mä olin odottanut sitä suuremmaksi, en tiedä miten mun ajatukset oli muotoutunut niin. Kuitenkin ku päästii sinne kävelemään, ni tosi suurelta se tuntu.

Me käveltiin PALJON enkä sen ja unenpuutteen takii olis jaksanut yhtäkään päivää enemmän. Mutta eipä sitä oikeen muuten pystynytkään kokea kaikkea New Yorkissa. Oon toosi ilonen et pääsin Amerikkaan ylipäätänsä ja näkemään New Yorkin! Mä en haluis asuu siel, mut tykkäsin tosta parin päivän reissusta. Pahoittelen mahdollisista kirjoitusvirheistä tai tyhmästä sanajärjestyksestä. Oon niin väsyny mut oon niin "kauan" halunnu tehä tän postauksen, aikaa ei oo vaa millään ollut. Mulla menee tääl tosi hyvin, en vois enempää toivoo! Oon onnellinen, vaikka tärkeet ihmiset onkin Suomessa. Toivottavasti teilläkin menee hyvin missä ikinä oottekaan!:) Mä teen tän postauksen nyt päätökseen, good night.














lauantai 18. heinäkuuta 2015

I'm coming soon USA

Moi! Täällä kirjoittelee siis -98 syntynyt tyttö, joka lähtee pian vaihtovuotta viettämään! Blogin lähinnä loin perheelle ja ystäville, mut toki tätä muutkin saa lukea! Mä siis rakastan matkustelua, siks tää vaihtovuosi onkin ollut tosi suuri unelma. Halusin lähtee vaihtoon koska haluun itsenäistyä, oppia englantia enemmän, ja tutustua uusiin ihmisiin. Näitä syitä on paljon mutta tässä oli pari. Järjestönä mulla toimii Suomen päässä Into Education ja USA:ssa ISE. Intoon oon ollut tosi tyytyväinen, ISE:n kanssa tekemisissä en oo vielä juuri ollutkaan.


Päiviä jäljellä mulla siis on 24! Lähden 12.8 kohti New Yorkia ja siellä pidettävää orientaatioleiriä. Mä sain sijoitustiedot 10.7 ja oon niin onnellinen. Mulla on tosi ihana perhe ja tuun siis viettämään vaihtovuoteni Templessä, Texasissa. Perheessä on 4-vuotias poika, 6-vuotias tyttö ja nuoret vanhemmat. Lisäks heillä on kaks koiraa ja kissa. Mun tuleva koulu on aika pieni, mut mun mielestä se voi olla hyväkin asia. 


Nyt oon siis paperityöt tehnyt! Asioita on vielä kuitenkin hoidettavana, mut tosin paljon vähemmän. Seuraava ja toivottavasti pidempi postaus kuvien kera tuleekin varmaan Atlantin toiselta puolen, ellen innostu bloggaamaan sitä ennen!

Kesäterkuin, Iida:p